torstai 18. syyskuuta 2014

Aamulenkillä

Heipsan :) täällä on ollut sunnuntaista asti aivan mielettömän upea ilma. Aurinko paistaa täysin siniseltä taivaalta ja lämmintä riittää. Täällä meillä on tapana aamulla katsoa sääennustuksen lisäksi myös saastelukema. Keskimäärin se on nyt tämän ekan kuukauden aikana ollut alle 100, mutta sunnuntai-iltana se oli neljä!!! Ja nappasin oikein kuvan, sillä mieheni lähti sunnuntaina aikaisin aamulla reissuun eikä uskonut kun kerroin :)




Maanantaina ajattelin sitten, että otan kameran mukaan aamulenkille ja napsin kuvia blogiin. Meidän asuinalueen (eli compaundin niinkun täällä sanotaan) nimi on Forest Manor. Talot tällä alueella on n. 10 vuotta vanhoja ja se alkaa myös näkyä. Monia taloja peruskorjataan ja talot on täysin huputettuina. Uusimmalla alueella on ihan mielettömiä kartanoita ja ehkä pikkuisen tulee mieleen, että kuka tarvitsee niin paljon tilaa? 

Ja näkyyhän se lama tai taantuma täälläkin. Monet talot ovat tyhjinä, sillä firmat lähettävät expatteja koko ajan vähemmän ja vähemmän. Kansainväliset koulut kilpailevat oppilaista hienoilla aktiviteeteillä ja ohjelmilla. Mutta käsittämätöntä on se, että jos talo on tyhjänä, sitä ei kertakaikkiaan hoideta. Nurmikot rehottavat ja räystäillä kasvaa horsmaa. Pääsiäisenä kun kävimme tässä meidän talossa, mieheni kyseli sitten autossa välittäjältä talojen arvoja. Välittäjä arvioi, että tämän meidän talon arvo olisi 5-6 miljoonaa euroa?!?!? Tai eihän talo tietenkään niin arvokas ole, mutta maa maksaa täällä mansikoita. Mutta silti, luulisi että omaisuudesta pidetaan sitten myos huolta!!

Mutta niin, siis niihin kuviin. Taloja on täällä joka lähtöön ja napsin erilaisista taloista kuvia. Täällä ei todellakaan tunnu, että asuu kaupungissa, jossa on 23 miljoonaa ihmistä. Täällä asuu myös paljon kiinalaisia, mutta he ovat tottuneet länsimaalaisen näköisiin ihmisiin eivätkä tuijota yhtään meitä ;)




Tama talo on viela rakenteilla













Tama talo on tyhjana ja sita korjaillaan, pihassa rehottaa "horsmaa"...






Tassa korjaushommat kesken, telineet ei vaan oikein tayta Suomen turvallisuusmaarayksia ;)


Hiljainen kotikatu, jossa on hyva lenkkeilla ja pyorailla










Koulubussin pysakki


Tama naky ei tosiaankaan ole taalla jokapaivaista (ps. kuvassa on kaksi lentokonetta)





Eilen läksin sitten aamulla polkupyörällä ja otin kuvia aidan toiselta puolelta eli heti tuosta meidän kylältä. Rauhallista sielläkin on verrattuna keskustaan, mutta näette nyt vähän miltä täällä näyttää. Olen käynyt nyt paljon fillarilla kaupassa ja alan varmaan päivä päivältä enemmän ja enemmän näyttämään kiinalaiselta kun pyörän takaritsi ja etukori on täynnä tavaraa :)







Uusi ostari ihan meidan vieressa

Kukkakauppa ja hedelmakauppa

Kiinalaisten koteja





Kuorman tekemista ja suunnittelua

Apteekki, paperirullakauppa ja maalikauppa

Pyykkeja siella ja pyykkeja taalla...ihan siis keskella katua :)



Pyykkeja ja mopoja on joka paikassa :)

En ole viela selvittanyt mika paikka tama on ;)

Tällaisissa maisemissa täällä siis mennään hyvillä mielin!! Kohta on taas viikonloppu ja saadaan isukkikin reissusta kotiin :)

4 kommenttia:

  1. Onpa hienoja kuvia, kuin postikortteja!

    - Tuuli

    VastaaPoista
  2. Moi Tuuli,

    Ja kiitos, otin meidan kunnon kameran kayttoon ja kuvista tulee kylla niin paljon parempia...ainoa miinus, etta nailla kiinalaisten nettiliittymilla kuvien lataamiseen menee sitten paiva :) jatin onneksi kuvat latautumaan ja lahdin asioille, eika onneksi naytolla lukenut mitaan virheilmoitusta :)

    Terkkuja kaikille <3

    Sanna

    VastaaPoista
  3. Tervetuloa Shanghaihin! Sulla on tosiaan vähän parempi laatuiset kuvat kun mun kännykällä räpsityt blogikuvat. Oon vaan niin laiska kantamaan kameraa mukana ja tilanne on yleensä jo mennyt ohi siinä vaiheessa kun kameran on kadulla kaivanut esiin :) Blogi löytyy osoitteesta www.poissakotoa.wordpress.com

    Mä kirjoittelen kans blogia elämästä täällä. Me saavuttiin tähän "kylään" viime helmikuussa ja hyvin ollaan viihdytty!

    -Hanna

    VastaaPoista
  4. Kiitos Hanna ;) Olipa kiva kun kirjoittelit. Kaynkin heti kurkkaamassa sinunkin blogiasi ;)

    Sanna

    VastaaPoista