torstai 9. lokakuuta 2014

Lomalla

Moikka :) Meillä oli viime viikko 'syyslomaa' vaikkei tätä nyt voi syksyksi sanoa, kun lämpötila on joka päivä 25 tai yli. Alkuperäisenä ajatuksena meillä oli lentää Singaporeen lomalla, mutta koska herättiin koko hommaan liian myöhään (ja siis koko Kiina lomailee samaan aikaan) oli lentolippujen hinnat pompsahtaneet pilviin. Niinpä päädyimme siihen, että lomailimme alkuviikon kotona ja loppuviikon Hongkongissa.

Sää olikin upea ja ekat lomapäivät vietettiin uima-altaalla snorkkelien ja uimahyppyjen parissa.




Keskiviikkona oli varsinainen kansallispäivä ja sain upeita kuvia compaundin koristeista ja yhdet häätkin järjestettiin clubilla. Illalla sitten hyppäsimme koneeseen. Hongkongiin on täältä vain ihana kahden tunnin lento :)







Samat ukot istuu aina kalassa

Pienet pojat rakastaa tata paikkaa ;)





Torstaina päätimme lähteä retkelle Victoria Peakille. Vuorelle noustaan lähes pystysuoraa rinnettä raitiovaunulla, joka kulkee vai yhden vaijerin varassa. Pikkuisen jännitti, mutta hyvin vaijeri kesti. Ylhäältä oli upeat näköalat. Ilma oli selkeä ja lämmintä 32 astetta. Saasteet vaan pilasi hieman näkyväisyyttä :(









Tallaisilla vaunuilla on joskus viety ihmisia ylos





Korkealle vuorelle on rakennettu iso ostoskeskus, jossa oli ravintola nimeltään Bubba Gump Shrimp, sinne me mentiin ja kyllä kannatti!! Ruoka oli tosi hyvää ja ravintola oli sisustettu upeasti. Pöydässä oli kyltit, kun sininen kyltti oli esillä tarjoilijat "juoksivat" ja punaisella kyltillä tulivat meidän luo.


Ostoskeskus














Mahat täynnä kävelimme vielä pienen lenkin ylhäällä ja illan hämärtyessä laskeuduimme raitiovaunulla alas. Kuvailin samalla vähän myös mielenosoittajia, jotka pääasissa pelasivat korttia ja söivät nuudeleita ;)

Kiinanruusu

Aika rauhallisia nama mielenosoittajat ;)

Päivä oli pitkä, mutta silti piti illalla vielä pulahtaa uimaan. Altaalta olikin upeat näköalat kaupunkiin!!



Perjantaina herättiin sitten aikaisin, sillä edessä oli Disney-päivä. Ilma jatkoi lämpenemistään ja aamupäivästä perillä olikin todella kuuma. Ihmisiä oli aikalailla ja jonot olivat pitkät. Onneksi kuitenkin pääsimme osaan laitteista ja tietysti moikkaamaan mikkiä. Disneyn iltaparaati ja ilotulitus on joka kerta vaan upea!! Niin tälläkin kertaa.


































Lauantaille oli luvattu kaatosadetta, mutta sääennustus oli onneksi täysin pielessä. Niinpä kävimme aamupäivästä vähän kaupoilla. Applen liikkeen tohinaa voi aina vaan ihmetella!! Kauppojen kiertelyn jalkeen otimme sitten laivan lähellä olevalle Lamma-saarelle. Saari on kuuluisa 'hippi-tyyppisistä' asukkaistaan. Täällä asuu paljon myös expatteja ja kaikilla on tietynlainen elämäntyyli. Saarella ei ole autoja, kunnon vesijohtoja tai kunnon sähköä. Silti täällä asuu paljon Hongkongissa töissä käyviä perheitä. Laivamatka kestää n. 40min. 


Iloinen metromatkustaja ;)




Kiinassa myos vanhat mummot kayttavat ipadeja...ja nama viela applen liikkeessa ;)


Applen liikkeissa on aina tallainen tungos





Askeisen kuvan "mainstreet" on tassa kuvassa ;)

Siita vaan valitsemaan mita laitetaan lautaselle...

Bali holiday resort...todellakin ;)



Nailla ukoilla ei ollut kiire minnekaan



Saarella on myös hienoja hiekkarantoja ja kävelimme muutaman kilometrin matkan yhdelle niistä :)










Tama pyora on odottanut omistajaansa jo jonkin aikaa ;)

Tasta naisesta oli pakko ottaa kuva. Mista tunnistaa turistin? Lippalakki, aurinkolasit, kamera, kartta, appelsiini ja molemmissa kantapaissa laastarit ;)


Illaksi ajelimme laivalla takaisin mantereelle, kävimme syömässä kunnon pihvit ja kävelimme rantabulevardia.






Sunnuntaille meillä oli vielä ohjelmassa suurelle buddhalle "kiipeäminen". Paikka olisi varmasti ollut upea, mutta lämmintä oli 35 astetta ja jonot condolihissille tooodella pitkät. Niinpä päädyimme kiertelemään outletilla, joka oli samalla metropysäkillä kuin mistä condolihissi olisi lähtenyt. Seuraavalla kerralla täytyy sitten käydä katsomassa tuo buddha :)

Loma sujui siis enemmän kuin hyvin, vaikka kuumassa käveleminen aiheuttikin välillä 'pientä' väsymystä. Mutta hienoa on huomata kuinka meidän pienetkin pojat jo kävelee vaikka millaisia matkoja valittamatta yhtään :)

2 kommenttia:

  1. Pakko oli kommentoida, ettei nuudelia syövät ja korttia pelaavat naiset ole mielenosoittajia vaan filippiiniläisiä (pääosin) apulaisia, jotka viettävät vapaapäiväänsä. Yleinen näky Hong Kongissa :)

    VastaaPoista
  2. Hienoa ja kiitos tarkennuksesta ;) noita naisia istuskeli siella taalla ja ajattelin heidan olevan sateenvarjojensa kanssa mielenosoittajia, mutta se olikin aika janna tapa viettaa vapaapaivaa ;)

    VastaaPoista