tiistai 3. helmikuuta 2015

Ruokajuttuja



Meidän herrat 6kk <3 <3

Moikka :)

Eilen vietettiin kansainvälistä kaksostenpäivää. Onnea kaikille kaksosille ja kaksosten vanhemmille...kyllä meitä on onnistanut!! Meidän herrat olivat päiväkodissakin innoissaan kertoneet kaksostenpäivästä ja muffinsseista, jotka odottavat kotona :)

Täällä kiinalaisten uuden vuoden juhlinta lähestyy kovaa vauhtia. Tuo juhla on kiinalaisille yhtä tärkeä kuin joulu on meille. Perheet kokoontuvat yhteen ja syövät paljon. Kaupoissa on krääsää joka lähtöön ja erittäin punaisia&kultaisia koristeita...(ei oikein meikäläisen makuun). Tämä juhla on monille ainoa hetki vuodessa nähdä kaukana asuvia sukulaisia, joillekin jopa omaa lastaan. Ja niinpä lähes KAIKKI lähtevät samaan aikaan siis matkaan. Monillakaan ei ole täällä omaa autoa, joten matka taitetaan junalla tai bussilla. Lippuja on todella hankala saada ja kaikki bussit ja junat ovat tupaten täynnä. Täällä tuo sana "tupaten täynnä" on kyllä saanut ihan uuden merkityksen!! Toki varakkaammat kiinalaiset sitten myös matkustelevat ulkomaille, ja lentoyhtiöt vastaavasti nostavat tämän buumin alkaessa lentolippujen hinnat kattoon...


Kiinalaisia koristeita


Koristeita myös kaupan katossa




Menin tänään käymään tässä meidän kylällä olevassa paikallisessa "Prismassa". Tuo kauppa on todella kiinalainen, eikä siellä oikeastaan myydä ulkomailta tuotuja tavaroita ollenkaan. Käyn siellä välillä ostamassa pesuaineita, vessapaperia, koulutarvikkeita ja yleensä viikolla kauppa on ihan ok. Paitsi nyt. Olen jo kuullut aikaisemmin, että viikonloppuna tuossa kaupassa on sellainen sirkus, että sinne ei ole mitään asiaa. Nyt oli vähän sama homma. Ihmisiä oli ihan_jumalattoman_paljon ja pitkästä aikaa paljon myös sellaisia ihmisiä, jotka eivät olleet nähneet blondia ei-kiinalaisen näköistä naista aikoihin. Tuijotusta ja sormella osoittamista oli...ja paljon. Reissu jäikin sitten aikas lyhyeksi, sillä pienen pieni ahdistus siellä iski. Mutta nappasi kaupasta pari kuvaa. Näissä kuvissa se tungos ei näy, sillä veikkaan, ettei kaupassa olisi saanut kuvata ja jos olisin siellä väkijoukossa kuvannut, joku olisi kieltänyt heti. Otin siis kuvani vähän "sivummalla" ;)

 
Ihmiset viettävät kaupassa paljon aikaa, tässä luetaan kirjoja



Täällä kauppaan voi lähteä ihan missä asussa vaan. Tässä pantteri-kuvioinen Hello Kitty takki :)




Toinen aihe, tämän kodin sisustamisen lisäksi mitä minulta on paljon kyselty on se, millaista ruokaa täällä teen. Se ruokahommahan oli minulle etukäteen vähän hankala paikka, sillä olen tietysti lukenut näistä kiinalaisten ruoka-katastrofeista suomalaisista lehdistä. Mutta loppuen lopuksi homma on sujunut ihan hyvin. Meidän pienet pojat syövät yleensä päiväkodissa hyvin ja yleensä sanovat että ruoka oli jopa ihan hyvää...etenkin kaikki välipalat. Mutta teinit sitten taas ei kertakaikkiaan oikeastaan ikinä löydä mitään hyvää ja tulevat todella nälissään aina koulusta kotiin. En oikein voi sitä aina käsittää, sillä koululla käy briteistä kokkeja suunnittelemassa listoja, jotta ruoka olisi monipuolista, hyvää ja kaikki ryhmät, aasialaiset, länsimaiset, kasvis, otettaisiin tasapuolisesti huomioon. Eikä siltikään siellä ole muka IKINÄ mitään hyvää...huoh. Mutta juurikin siitä syystä teen sitten koko komppanialle itse joka päivä ruuan. Tiedän ainakin, että se yleensä maistuu ja mahat tulee täyteen. Alkuun pyörittelin aika paljon samoja juttuja, mutta nyt olen kokeillut tosi paljon ihan uusia reseptejäkin...ja aika hyvä vastaanotto on ollut. Ruuan laittamiseen täällä menee tosi paljon enemmän aikaa, kun kaikki täytyy tehdä alusta lähtien itse ja tarvikkeet löytyy aina useasta eri kaupasta. Eli aikalailla perusmeiningillä mennään. Täältä ei saa mitään ns. puolivalmisteita, mitkä auttaisi arjessa tosi paljon. Perunasipulisekoitukset, italianpatapussit ja lasagnetet. Jonkin verran näitä tuli nyt Suomesta tuotua, mutta eihän ne kauaa kestä tämän porukan kanssa kestä...

Tällä viikolla meillä taitaakin olla keittoviikko, eilen tein pekoni-tomaattikeittoa ja tänään tein pitkästä aikaa kasvissosekeittoa, se ei  taas välttämättä ole ihan kaikkien lemppari, mutta eihän aina voi ollakaan :) jos iltapalaksi tehtäisiin sitten pannukakkua, niin jää ainakin kaikille hyvä mieli!!




Hauskaa viikkoa!!

Sanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti