tiistai 17. maaliskuuta 2015

Ihana ihana kevät



Moikka,

Olen niin nauttinut ja katsellut ystävien kuvia aurinkoisesta ja kauniista Suomesta. Kevät on ihana vuodenaika kun luonto heräilee talviunilta. Täällä kevättä ei oikeastaan kunnolla kuulemma huomaa, vaan yleensä siitä talven +10 asteesta yhtäkkiä sitten vaan hypätään kesään. Nyt ne parit puulajit, jotka pudottivat joulukuussa lehtensä ovat tehneet isot silmut, ja aivan mielettömän kaunis puu eli Magnolia alkaa juuri kukkimaan. Prahassa Magnolioita oli paljon ja jo siellä ihastuin niiden kauneuteen. Ikävä kyllä tuo kaunis puu ei oikein selviä Suomen talvesta.
 

Magnolia


Magnolia


Samalla kun kevät tulee Suomeen, on välillä tullut todella iso ikävä Suomeen ja mökille. Nyt sunnuntaina rakkaat ystävämme olivat käyneet jo moottoripyöräajelullakin...voi että!!! 

Minulla on edelleen hölmö tapa, eli teetän aina valokuvia albumeihin. Nyt on ollut "pieni" haaste, eli kuvat on teettämättä 2,5 vuoden ajalta. Olen kahlannut kuvia nyt pikkuhiljaa ja Singaporen reissun aikana isäntä oli käynyt jo oma-aloitteisesti teettämässä ensimmäisen satsin kuvia. Ja siellähän oli ihan älyttömästi tietysti kuvia myös mökiltä!! Suunnitelmat ensi kesälle alkaa olla jo valmiina, eli tarkoitus olisi uudistaa laituri ja tehdä siihen lisäosa, jotta laiturilta uskaltaisi myös hyppiä. Viikonloppuna sitten surffailtiinkin laiturivalmistajien sivuilla ja mietittiin millainen laituri tehtäisiin...kyllä siitä hyvä tulee ;)

Parin viikon päästä saadaan kovasti odottamamme vieraat kylään eli mieheni iso- ja pikkusisko sekä isosiskon puoliso (paloystävä, niin kuin pikkupojat sanoo...kerrottakoon että herra on palomies ja "aika" korkealla kohta 6v poikien arvoasteikolla) tulevat meille kylään reiluksi viikoksi. Olen vähän yrittänyt miettiä kivoja paikkoja ja kysellyt etukäteen mitä kaikkea vieraat haluaisivat nähdä ja ennen kaikkea shoppailla... ;) Ja saadaan samalla vietettyä pienellä porukalla myös pienten miesten 6v synttärit. Synttäreihin on enää viikko ja sunnuntaina käytiin ostamassa pojille uudet vaihdepyörät lahjaksi. Voi kuinka onnellisia ja iloisia pojat olivat!! Ainoa miinus noissa pyörissä on, että niissä on vain käsijarrut, joten alkuun täytyy harjoitella näissä omissa nurkissa noita nopeita tilanteita :)



Melkein 6v pojat <3 <3


Jes, mitkä fillarit!!


Ja lapsilla on viikon loma taas jo reilun viikon päästä. Pelkkää lomailua koko kevät!! Haaveilin matkasta Japaniin katsomaan kirsikkapuita, mutta lennot olivat täältä ihan uskomattoman kalliit, joten haave kaatui ainakin nyt tämän kevään osalta siihen. Yksi vaihtoehto olisi olla myös kotona tai sitten lähteä katsastamaan Kiinan muuri...saa nyt nähdä mitä keksitään ;) Ainakin kesä tulee nyt ryminällä. Tänään kävelin ystäväni ja hänen pienen poikansa kanssa lähes kolmen tunnin kävelylenkin kauniissa ja lämpimässä säässä, mittari näytti jo +21 astetta. Íhanaa!!!




Lasten koulubussipysäkillä näyttää jo niin kesäiseltä


Aurinkoisia kevätpäiviä :)

Sanna
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti