keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Lätkää Singaporessa



Moikka,

Oskun joukkueella Shanghai Thunderbirdsillä oli kolmen päivän turnaus Singaporessa viime viikolla. Pelipäivät olivat torstai, perjantai ja lauantai, joten lähdimme Oskun kanssa keskiviikkona iltapäivällä kohti Singaporea. Oskun piti olla siis taas pari päivää pois koulusta. Lento Singaporeen kesti mennessä 5h ja perillä odotti ihana ja lämmin ilma.

Torstain ensimmäinen peli oli vasta klo 17, joten lähdimme heti aamupalan jälkeen Gardens by the Bay puistoon. Osku aluksi vähän empi lähtemistä, sillä Osku kuvitteli, että myös Singaporessa jokainen automatka kestää tunnin tai pari. Taksikuski kertoi, että koko maan voi ajaa ilman ruuhkia 45minuutissa läpi, joten välimatkat on ihanan lyhyet!! Ja hotellilta tuonne puistoon ajeltiinkin alle vartissa ;)






Upea Cloud Forest






Supertrees, jotka ovat 25-50m korkeita puita








Gardens by the Bay oli upeasti rakennettu ja siellä olisi viihtynyt pidempäänkin. Me ajeltiin Oskun kanssa ensin opastetulla kierroksella auton kyydissä (sillä lämpötila oli 34 astetta) ja kierroksen jälkeen menimme sisälle Cloud Forest -taloon, jonne on rakennettu korkea vuori ja sen rinteillä kasvaa upeita kasveja ja kukkia sekä todella korkea vesiputous. Kävimme myös ihailemassa Supertrees -puita, jotka olisivat olleet iltavalaistuksessa vielä upeampia...jäi jotain seuraavaan kertaankin ;) lounaan söimme puutarhalla ja lähdimme hotellille uimaan.


Ei tuntunut oikein lätkäturnaukselta ;)


Osku ottaa alkulämpöjä


Ja valmiina lähtöön


Osku pelasi Singaporessa kahdessa joukkueessa, eli omassa ikäluokassaan ja U15-joukkueessa, jossa on pääasiassa Karan ikäisiä poikia. U12 ovat aikalailla syntyneet vuonna 2003, joka on ollut vuohen vuosi. Silloin lapsia on syntynyt vähemmän, sillä uskomuksen mukaan vuohen vuosi ei ole hyvä vuosi syntyä (ilmeisesti joku hallitsija on syntynyt tuona vuonna ja sitä sitten pidetään huonona vuotena, ota näistä kaikista uskomuksista sitten selvää) Ja se näkyy heti myös pelaajien määrässä. U12 on tosi pieni joukkue, mutta hienosti pojat taistelivat vaikkakin vaihtomiehiä oli 2-3... Osku pelasi viikonlopun aikana yhteensä 11 peliä...huh huh!!!
 



Go Shanghai Thunderbirds!!




Malesian valmentaja oli shortseissa ;)


Ja Malesian kannattajia

Perjantai ja lauantai vietettiin aika tiiviisti hallilla. Kaukalo on rakennettu kauppakeskukseen, joten pelien välissä oli helppo käydä syömässä ja shoppailemassa ja aika meni nopeasti :) Lauantain viimeinen peli oli U15-joukkueella vasta klo 21. Kysäisin Oskulta pärjäisikö herra hallilla pelikavereiden kanssa, jos hyppäisin taksiin ja ajelisin hotellille ja katsomaan Marina by Sandsia iltavalaistuksessaan. Oskulle sopi, ja niinpä ajelin taksilla hotellille ja kävelin hotellilta meren rantaan. Joen vartta oli ihana kävellä, ihmisiä oli paljon syömässä ja iloinen nauru kuului joka paikasta. Näköalatasanteelta sai aivan mielettömän upeita kuvia, sillä täysikuu valaisi todella upeasti...kannatti siis mennä ja jättää yksi peli katsomatta ;)






Koska Osku pelaili lätkää, jouduin itse napsimaan pari selfietä ;)


Elämäni kallein smoothie...


Joen varrella oli paljon ravintoloita


Turnauksen joukkueet tulivat Malesiasta, Australiasta ja Singaporella oli kaksi joukkuetta kaikissa ikäluokissa. U12 ja U15 voittivat kaikki ottelunsa koko turnauksen aikana ja kaikki kolme joukkuetta (myös U10-joukkue) pääsi finaaleihin. Finaalit pelattiin lauantaina illalla. U10-joukkue hävisi finaalin ja sai hopeaa. U12-joukkue joutui pelaamaan finaalin ilman kahta hyvää pelaajaa, ja se oli joukkueelle liikaa. U12 hävisi turnauksen ainoan ottelun finaalissa ja sai hopeaa. Oskua harmitti todella paljon :(  Häviö ja hopea-mitali oli vaan pakko unohtaa nopeasti, sillä heti perään alkoi U15 peli. Peli oli tosi jännä ja lopulta Thunderbirds vei voiton ja pojat saivat kultaiset mitalit kaulaan!!! Hienoa!!!


Heti aamusta hallille


Pokaalit odottamassa

Osku lämää :)


Osku valittiin U12-joukkueiden parhaaksi pelaajaksi


U12-joukkueelle hopeaa

 
U15-joukkueelle kultaa




Onneksi meidän hotellihuone oli kahdessa tasossa ja Osku sai haisevat kamansa ylös kuivumaan...


Turnausjärjestelyt olivat ihan viimeisen päälle ja muutenkin Singapore kaupunkina oli todella ihana. Joka paikassa on siistiä, kaikki hommat toimivat ja jokainen taksikuskikin puhuu englantia. Todella ihana paikka ja minä vaan niin nautin siitä lämmöstä!!
 

Paras pelaaja sai punaisen lippalakin...


...ja Osku epäili olisiko tämä hotellin eteen parkkeerattu Ferrari ollut myös palkinto, kun oli samanvärinen kuin lippalakki  ;)


Koska Soulin reissulla ei nähty kaupunkia oikein yhtään, päätettiin nyt, että jäädään vielä koko sunnuntaiksi Singaporeen ja mennään Sentosan saarelle. Niinpä sunnuntaina pakkasimme kimpsut ja kampsut kasaan ja lähdimme aamupalan jälkeen taksilla Sentosalle. Menimme ensin meriakvaarioon ja sen jälkeen beachille lepäilemään ja uimaan. Iltapäivästä taivaalle alkoi kertyä tummia pilviä, joten ajelimme taksilla vielä hotellille uimaan ja kävimme hotellin lähellä vielä syömässä.






Yhtä upeita koralleja ja kaloja näimme juuri El Nidossa




Osku huilaili pelien jälkeen


Riippusilta näköalapaikalle







Osku kävi ostamassa naistenpäivän jätskit...ihana poika mulla <3


Illalla käveltiin vielä kaupungilla


Meidän lento kotiin lähti vasta klo 23.25, ja kone hurauttikin todella nopeasti kotiin. Lento kesti vain 4h15min. Osku yritti nukkua kovasti koneessa ja nukkui vielä autossa kotimatkalla, sillä olimme sopineet, että aamulla on vaan mentävä kouluun...vaikka väsyttäisi kuinka.

Seuraava turnaus U12-joukkueella olisi vappuna Hongkongissa. Meillä on vaan pieniä järjestelyongelmia, sillä isukki on silloin kaksi viikkoa reissussa ja juuri tuon viikonlopun pois kotoa. Pienten poikien kanssa en viitsisi lähteä reissuun, joten täytyy ehkä alkaa kuulostelemaan pojille hoitopaikkaa viikonlopuksi. Täällä on se perjantai eli vappu myös koulusta vapaata, joten tuon turnauksen takia ei tarvitsisi olla pois koulusta.

Ja kotona oli ollut reissumme aikana lämpimiä päiviä, joten kevät alkaa tulla tännekin päin. Tänään kolme ukkoa kävi jo leikkaamassa nurtsin. Vastaleikatun nurmikon tuoksua ei kyllä voita mikään ja se on onneksi yhtä ihana tuoksu niin Kiinassa kuin Suomessakin :)

Ihania kevätpäiviä!!

Sanna 

3 kommenttia:

  1. Onnittelut Oskulle todella loistavista peleistä ja mitaleista! Aika urakka on pojalla ollut. Vaatii melkoista kuntoa tuollainen turnaus :) Ihania kuvia jälleen olet napsinut! Mukavaa lukea ja katsella teidän kuulumisia täältä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana :) vähän etukäteen epäilin kuinka Osku jaksaa pelata kaikki pelit, mutta jätkä ei kertaakaan valittanut, että olisi ollut poikki...meikäläinen olisi jo yhden pelin jälkeen aivan sipissä ;) ;) Oli myös ihana viettää kerrankin aikaa kahdestaan Oskun kanssa!! Saatiin höpötellä rauhassa, eikä kukaan keskeyttänyt meidän juttuja...niin kuin tapahtuu aina kotona :) Terkkuja!! Joko meidän kylttyyriladyjen seuraava matkakohde on valittuna?

      Poista
    2. Kyllä nuo nuoret miehet ovat vaan niin kovakuntoisia! Itseltäni ei sujuisi tällä kunnolla edes se ensimmäinen peli ;) Ja yhteinen aika on aina niin arvokasta ja kantaa pitkälle eteenpäin. Ne on tärkeitä hetkiä ja keskustelu on aivan erilaista kuin kotona, jossa on juurikin näitä keskeytyksiä milloin mistäkin syystä. Terkkuja myös teillepäin! Kylttyyriladyjen seuraavaa reissua/matkakohdetta ei ole täälläpäin vielä suunniteltu. Pitäisiköhän meidän varata jo viikonloppu kalenterista, niin päästäis taas samalla kivalla porukalla matkaan…?! :)

      Poista