tiistai 15. joulukuuta 2015

We'll Be Home for Christmas

Glögiä ja joulutunnelmaa



Moikka,

Täällä ollaan jo täysin joulutunnelmissa. Huomenna se kauan kaivattu päivä vihdoin koittaa. Minä ja lapset lähdetään Suomeen joululomalle, isukki tulee sitten myöhemmin perässä. Syksy on mennyt kuin siivillä. Jotenkin tuntuu, että vastahan se kesäloma oli ja nyt on jo joulu. Lapset ovat odottaneet innoissaan joululomaa. Lasten isovanhemmat, tädit, serkut ja kaikki ystävät ovat niin tärkeitä ja on ihana nähdä heitä kaikkia. Meidän joulunpyhät menee vuodesta toiseen aikalailla saman kaavan mukaan. Sukulaiset, mummolat, hautausmaa, kauneimmat joululaulut ja jouluaaton aattohartaus. Vaikka täällä kaukana kotoa asutaankin, meille on tärkeää, että lapset saavat viettää perinteisen joulun perheen ja sukulaisten kanssa. Ja kyllä niitä suomalaisia ruokia on taas ollutkin jo ikävä :) Tänä vuonna poiketaan kyllä sen verran perinteistä, että joulunpyhien jälkeen jätämme lapset isovanhempien luo ja karkaamme mieheni kanssa kahdestaan matkalle. Olemme välipäivät ja uuden vuoden reissussa. Täällä tuo kahdenkeskeinen aika jää todella vähäiseksi mieheni todella pitkien työpäivien takia, joten yritetään ottaa nyt edes osa siitä ajasta takaisin. Uuden vuoden ilotulitusten jälkeen palaamme vielä takaisin Suomeen pariksi päiväksi, halailemme sukulaiset ja lähdemme taas kotiin.

Ja kiirettä onkin pitänyt ennen lomaa. Viime viikko sujui monenlaisten juhlien merkeissä. Pikkupojilla oli torstaina koululla Winter Show, jossa kaikki 1-3 luokat esiintyivät Utzli Gutzli -esityksessä. Esitys oli todella hyvä ja koulun musiikin opettajat olivat itse säveltäneet esityksen musiikin. Taitavia opettajia ja oppilaita koko koulu täynnä. Pojat esiintyivät innoissaan, vaikka Samu olikin vähän puolikuntoinen.















Lauantaina vietettiin Suomi-koulun joulujuhlaa. Juhlassa oli tänä vuonna erilaisia pisteitä lapsille. Pipareiden koristelua, huovutusta, tonttujumppaa ja vaikka mitä. Ja lopussa tietysti lapsia ilahdutti joulupukki ja muori. Joulumuorilla oli kuulemma pikkuisen jetlag, sillä lento oli ollut pitkä ja aikaerokin nyt talvella on 6h Suomeen :) Joulujuhlan jälkeen kävimme Pudongin puolen Kerry Centerissä katsomassa joulutoria. Viime vuonna joulutorilla oli joulupukki ja erilaisia myyntikojuja, mutta nyt tämäkin paikka oli laitettu maksulliseksi, ja meiltä neljältä hengeltä sisäänpääsy pienelle alueelle olisi maksanut lähes 50 euroa...no ei sitten yllättäen menty, mutta kuikuiltiin alueelle porttien takaa.



Pipareiden koristelua


Joulukortteja


Huovutusta


Ja joulupukki





Näillä apuopeilla alkoi joululoma <3 <3


Joulutori


Suomalainen koju


Ja meidän jäbät <3 <3


Sunnuntaina vietettiin meidän Kartsun synttäripäivää. Lauantaina illalla istuskelimme mieheni kanssa olkkarissa ja muistelimme vanhoja juttuja ja katselimme valokuvia. Miten nopeasti nämä vuodet vierivät!! 16 vuotta sitten olimme juuri muuttaneet ensimmäiseen ikiomaan kotiimme. Kaksi päivää siellä ehdittiin olla ja neiti päätti saapua Lucian päivänä maailmaan. Nyt meidän neiti miettii opiskelupaikkoja ja opiskelumaata. Itkuhan siinä taas tuli, kun tajusin, että kahden vuoden päästä Karoliina muuttaa jo pois kotoa...voi apua!!!



Love you my dear <3


Ostoskeskuksen joulukonsertti


Ja osa Karan ystävän tekemistä cupcakeista...kaikkia en ehtinyt kuvata...Thank you Shanaia 


Nyt vielä pikkupoikien luokan joulujuhlaan ja sen jälkeen olisi edessä pakkaaminen. Aamulla sinivalkoisin siivin kohti TOIVOTTAVASTI valkoista joulua. Meidän Samu on jo pari kertaa itkeä tirauttanut, kun niin kovasti toivoisi näkevänsä lunta. Toivotaan että toiveet toteutuvat.



Tälläisissa tunnelmissa oltiin neljä vuotta sitten <3

Ihanaa ja rauhallista joulua kaikille <3




Sanna

2 kommenttia:

  1. Hyvää Joulua teille! Me lennämme Suomeen perjantaina ja palataan jo 28.12. tänne uuden vuoden viettoon.
    Ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Sanna :) Ihanaa Joulua ja nautitaan Suomesta!!

      Poista