maanantai 29. helmikuuta 2016

Lämmin ja aurinkoinen viikonloppu

Magnoliat aloittelevat kukkimistaan



Moikka,

Meillä oli mielettömän kaunis ja lämmin viikonloppu. Lämpötila oli viikonloppuna jo 20 astetta ja saatiin kaivaa shortseja esiin. Tänään sitten palattiin taas 10 asteeseen, joten ihan shortseissa ei voinut enää lähteä kouluun, vaikka pikkupojat olivatkin vakaasti sitä mieltä :)

Lauantaina oli Suomi-koulun tapahtumapäivä. Tänä vuonna "talvi" tapahtuma oli luistinradalla ja meidän pikkumiehet olivatkin luistelusta todella innoissaan. Pojat ovat luistelleet viimeksi kaksi vuotta sitten Suomessa talvella, mutta oppivat silloin luistelemaan niin hyvin, että nytkin se sujui hienosti. Nyt kun luistimet on kaivettu autotallin laatikosta esiin, täytyykin käydä luistelemassa joskus toistekin.


Eikun menoksi


Suomi-koulun väkeä


Apuopet Kara ja Ella <3


Suomi-kaupan herkkuja



Ja namskis, mitä pullia


Tapahtumassa oli myös tarjolla ihania laskiaispullia ja Suomi-herkkuja joka lähtöön. Itse en ehtinyt tällä kertaa luistelemaan, vaan autoin Suomi-kaupassa ja kahviossa. Pullat ja herkut tekivät hyvin kauppansa ja Suomi-koululaiset lähtivät hymyssä suin kotiin <3

Ja ulkona ilma olikin aivan mielettömän upea. Kotiin päästyämme pesimme Karan kanssa meidän terassin, mutta ihan vielä en uskaltanut kantaa pihakalusteita ulos. Päiväkahvit ja jäätelö maistuivat kyllä todella hyviltä terassilla auringon paistaessa.


Reipas apulaiseni


Hortensia oli selvinnyt talvesta ruukussa ja silmut ovat isot


Sampsun kanssa pyörälenkillä



Meidän Juholla oli vielä lauantaina myös futispeli, ja mieheni oli napsinut pari kuvaa kukkivista magnolioista. Magnolia on todellakin kukkivien puiden kuningatar, joten ensi viikonloppuna lähdemme kyllä jonnekin puistoon niitä ihailemaan. Lähdimme vielä iltapäivällä kävelylle mieheni kanssa meidän kodin lähellä olevaan puistoon. Siellä ei ollut magnolioita, mutta kiinalaisia viettämässä keväistä päivää sitäkin enemmän. Puiston säännöt oli nostettu oikein framille, että kaikki varmasti huomaisivat ne. Säännöistä lähes kaikkia rikottiin, oli telttoja, riippukeinuja, eväitä syötiin ja pyöräiltiin. Kukaan ei kuitenkaan kalastanut tai uinut, niitä sääntöjä noudatettiin....tällä kertaa ;)


Teltat, pyöräilyt ja päikkärit sulassa sovussa


Tässä oli just hyvät puut riippukeinulle :)


Ja ne säännöt...huom huom!!

Kevät tulee siis ryminällä ja linnut laulavat kovaa ja kauniisti. Tänään kävimme Shanghain suomalaisten kanssa kävelykierroksella keskustassa. Kuvia tuli vaan otettua niin paljon, että kirjoitan kierroksesta ihan oman postauksen.



Nämä linnut visertelivät niin kauniisti tänään auringonpaisteessa

Meidän city


Nyt meidän pihaan tupsahti seitsemän ukkoa taas leikkaamaan nurmikkoa...kyllähän tuohon länttiin nyt kaksi leikkuria ja kaksi trimmeriä + myrkyttäjä tarvitaan ja tietty kaksi miestä tyhjentää nuo ruohot leikkureista, tehokasta ;)





Aurinkoisia kevätpäiviä ja ihanaa hiihtolomaa Hämptoniin <3

Sanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti