lauantai 23. heinäkuuta 2016

Loman tunnelmapaloja

<3 <3




Moikka,

Blogi on ollut hiljainen ja syykin tietysti selvä, kesä ja loma. Meidän loma on vietetty pääasiassa mökillä. Siellä riittää puuhaa ja suunnitelmia joka lähtöön. Mieheni loma tarkoittaa yleensä jotain rakentamista ja käsillä tekemistä. Se on totaalista irtautumista arjesta ja työstä. Ja onhan me toki ehditty myös nauttia ihanista kesäilloista ja napsittu toki myös kuvia. Ehkä upeimman kuvan ikinä nappasin muutama päivä sitten. Makoilin saunan lauteilla ja huomasin kuinka taivas vaihtoi väriä. Ponkaisin ylös ja lähdin hakemaan kännykkääni ja olihan tuo taivas mielettömän hieno!!




WAU!!


Iskä lomalla ja bongailee männyn latvassa olevaa haukan pesää kiikareilla


Pihakalusteiden öljyämistä kotona


Grillin kasausta


Ikkunoiden pesemistä


Ja öljyämistä mökillä

Illat notskilla




Eikä futistakaan ole lomalla unohdettu. Osku osallistui viikon mittaiselle futisleirille pari viikkoa sitten ja oli leiriin todella tyytyväinen. Osku tuli perjantaina upea pysti mukanaan, sillä herra oli valittu leirillä viikon pelaajaksi. Osku oli auttanut omatoimisesti pienimpiä pelaajia, toiminut tulkkina (sillä valmentajat olivat briteistä) ja pelannut tietysti myös hyvin :) Karoliina lähti taas pariksi viikoksi Prahaan ystävänsä luo ja onkin lähetellyt sieltä ihania kuvia <3




Osku futisleirillä



Upea pysti


Kartsu Prahassa



Pikkujäbät on sitten taas innokkaina kalastaneet ja yksi haukikin oli omassa katiskassa. Voi sitä hymyä. Meidän mökkinaapuri ottaa pojat yleensä aina mukaan katsomaan katiskoita ja rapumertoja ja herrat ovat onnensa kukkuloilla. Illalla sitten saunotaan ja nautitaan. Mieheni lämmitti savusaunan tällä viikolla ja sen hiljaisuus ja tunnelma on kyllä niin mieletön.



Kalamiehet


Savusaunan mieletön tunnelma



 Ja ollaanhan me tietysti ajeltu myös moottoripyörällä. Toistaiseksi vielä tässä lähikulmilla, mutta suunnitelmissa olisi vielä joku yhden-kahden yön reissu jonnekin päin Suomea.




Let's go


Aulangolla


Aulangolla







Innostuin parina päivänä poimimaan myös mustikoita. Sain tunnissa kerättyä vajaan ämpärillisen, vaikkei tuo marjojen poimiminen ole ikinä ollut meikäläisen lempipuuhaa. Mutta tänä viikonloppuna ei pahemmin mökkeillä, sillä huomenna menen siskoni ja äitini kanssa Hämeenlinnan Wanaja-festivaalien päiväkonserttiin kuuntelemaan Juha Tapion keikkaa ja sunnuntaina juhlimme naapurin neidin ripille pääsyä. Tänään katselin muuten tuota huomisen päivän säätä ja vilkaisin samalla millaista säätä meillä kotona Shanghaissa on, 39 astetta ja tuntuu iholla 47 asteella...liika on liikaa, ONNEKSI vietämme kesän Suomessa ;)



Namskis

Shanghai 39...feels like 47...
Ihania kesäpäiviä <3

Sanna

2 kommenttia:

  1. Oi, ihania auringonlaskuja saatte ihastella! Meidän mökillä ne jäävät vuoren taakse piiloon. Vain kajo näkyy niemen takaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ei-Leen. Tuo meidän tontti on kyllä aivan helmi. Joka kerta siellä käydessä vaan huokailee, että onneksi löysimme tämän paikan <3

      Poista