torstai 19. tammikuuta 2017

Kiinalainen uusi vuosi lähestyy

Koristeita lisää ja lisää


Kukkoja joka lähtöön




Moikka :)

Nettiyhteydet tai siis se iänikuinen VPN on tökkinyt viime aikoina oikein tosissaan, joten blogikin on ollut hyvin hiljainen. Meillä on ennenkin joululoman jälkeen ollut ongelmia näiden yhteyksien kanssa ja etenkin kun Suomessa toimii KAIKKI, se todellakin välillä pännii kun täältä ei tunnu pääsevän millekään sivulle. Mutta sen kanssa me vaan eletään ja arvostetaan jälleen kerran sitä, kuinka Suomessa kaikki toimii ;)



Jonkun muuttokuorma..mitä sitä suotta pakkaamaan tavaroita laatikoihin, kun kirjat ja mapit voi hyvin olla valmiina kirjahyllyssä :)


Mutta sen sijaan kauppa täällä toimii. Kaupat olivat ennen joulua täynnä joulukoristeita, vaikkei kiinalaiset joulua vietäkään. Samantien joulun jälkeen kaikki tavarat korjattiin pois ja tilalle tuli kiinalaisen uuden vuoden koristeet ja härpäkkeet, erilaisia lahjarasioita on joka lähtöön. Kiinalaisille horoskooppi ja horoskoopin kaksitoista eläintä on todella tärkeitä. Meidän kuski on useana päivänä selittänyt minulle, että nyt alkaa se kukon vuosi ja hän on tarkistanut, ettei meidän perheestä kukaan ole kukko. Näihin uskotaan oikeasti ja ihmiset ihan miettivät etukäteen minä vuonna kannattaa yrittää saada lapsi, jotta lapsi olisi syntynyt "hyvänä" vuonna. Myös puolisoiden valinnassa on tärkeää, että horoskoopit sopivat yhteen...ainakin siis vanhemmat ihmiset ajattelevat näin :)




Kaupat on täynnä koristeita








Omana vuonnaan jokaisen pitäisi käyttää paljon punaista väriä, alusvaatteet ja kauluhuivi ainakin pitäisi olla punaiset. Niinpä Carrefourissa olikin punaisia alusvaatteita enemmänkin myynnissä ja ne oli oikein tuotu framille, että ne varmasti löytyy :)




Erilaisia juhlavaatteita

Punaisia sukkia ja...

Alusvaatteita :)



Uuden vuoden aatto on tänä vuonna perjantai 27.1. Silloin on jo koulusta sekä töistä lomaa. Meidän koulussa on lyhyempi joululoma kuin monessa muussa koulussa ja tämä CNY-loma onkin meillä nyt sitten kaksi viikkoa.

Ilmat täällä on olleet oikein mukavia. Viime viikonloppunakin oli todella aurinkoista ja saasteet tipotiessään. Toki on kylmä, eli jos täällä on 10 lämmintä ulkona, täytyy oikeasti pukeutua hyvin lämpimästi, sillä tuo kostea kylmyys menee niin luihin ja ytimiin että palelee lopulta koko päivän. Lauantaina Juholla oli futispelejä lähes keskustassa ja pelit pelailtiin aurinkoisessa säässä. Pelien jälkeen käväisimme lounaalla ja ajattelin ihan nopeasti poiketa kukkamarkkinoilta hakemassa ruukkuuni orkideoita. Lauantai, ennen kiinalaista uutta vuotta kukkamarkkinoilla...Big mistake!! Porukkaa oli aivan älyttömästi, mutta onneksi sain työnnettyä kukkapurkkini yhdelle myyjälle käteen ja sanoin että haluan tähän kolme valkoista orkideaa, ei mitään ylimääräistä ja lopulta olin ulkona kaupasta nopeammin kuin olin alunperin pelännyt :) Ja nyt on taas orkideat kaunistamassa olohuonetta <3




Futista pelattiin lauantaina upeassa säässä

Jupsun joukkue

Herra maalivahtina

Nämä orkideat on täällä NIIN upeita <3



Pieni mainostus vielä tähän loppuun. YLEn Summeri-ohjelma haki viime kesänä tulevaan Maailmalla-ohjelmaansa suomalaisia ulkomailla asuvia nuoria. Meidän Kara ja Osku tekivät esittelyvideon ohjelmaan ja heidät valittiin mukaan. Haastattelut tehtiin netissä, sillä tänne kuvausluvan ja viisumien saaminen ei ollut kovin helppo juttu. Mielellään olisivat tietysti tulleet tänne vähän eksoottisempaan paikkaan kuvaamaan. Sarjassa on yhdeksän lyhyttä jaksoa, jossa nuoret kertovat eri aihealueista vuorotellen. Tässä vielä linkki sarjaan :) Tällä hetkellä sarja on siis katsottavana vain netissä ja kesällä se ilmeisesti tulee myös telkkarista!

YLE Summeri Maailmalla-sarja

Mukavia pakkaspäiviä Suomeen :)

Sanna

2 kommenttia:

  1. Upea orkidea! Hyvää kiinalaista uuttavuotta ja näkemisiin!

    VastaaPoista