maanantai 17. huhtikuuta 2017

Kesäiset kuulumiset






Moikka,

Viime viikolla palattiin arkeen oikein rytinällä. Karoliinan rakkaat ystävät, toinen Prahassa asuva ystävä sekä Hongkongissa asuva ystävä, molemmat saapuivat meille kylään tiistaina. Karoliina on nauttinut ystäviensä seurasta oikein tosissaan ja on ollut ihana kuunnella ystävysten naurua ja suunnitelmia mitä tekevät.

Myös sää muuttui kuin napista painamalla viime keskiviikkona. Täällä kesä alkaa yleensä heti, eikä kevättä tai syksyä oikeastaan ole. Kouluvaatteissa hypätään vaan kesävaatteisiin yhdessä päivässä :)

Viime viikolla oli koululla spirit week. Silloin joka päivällä on joku kiva teema. Maanantai alkoi dress down dayllä, eli sai pukea mitkä vaan omat vaatteet päälle, tämä on lapsista aina mukavaa, sillä kouluvaatteet on yleensä aina päällä. Tiistaina oli taas crazy hair day. Kuvista päätellen, monet olivat todellakin hullutelleet hiusten kanssa. Meillä pojat kävivät juuri parturissa, joten ainoa vaihtoehto oli värjätä poikien hiukset hassusti...ja taas oli hauskaa :)







Keskiviikkona vietettiin twins daytä, eli jokainen valitsi luokaltaan kaksosparin ja he pukeutuivat samoin. Juho oli ystävänsä Pierren kanssa yllättäen Stoke City-pelaajia ja Samu sekä Tim ihan samanlaisissa vaatteissa :) Torstaina oli vielä lights off day, eli koko päivän kaikki koulurakennukset olivat ilman valoja ja puhuttiin paljon energian käyttämisestä ja sen vaikutuksesta ilmastoon.







Spirit weekin päätti perjantaina Sports Day, joka vietettiin tänäkin vuonna helteisessä säässä. Primaryn puolella lajeja oli paljon ja oli taas niin mukava katsella iloisia ilmeitä kun jokainen yritti parhaansa <3










Minäkin pääsin osallistumaan :D



Iloiset urheilijat <3 <3


Lauantaina mieheni lähti heti aamusta pelaamaan golfia ja me pikkupoikien kanssa lähdimme Suomi-kouluun. Suomi-koulussa oli pääsiäisteema ja koulun lopuksi kaikki lapset virpoivat meille aikuisille, ja saivat tietysti Suomi-koulun puolesta pääsiäismunat palkaksi. Kävin Suomi-koulun aikana kukkamarkkinoilla ostamassa kesäkukkia oikein tosissani ulos ja ne istutettuani oli mukava istua ulkona ja juoda kahvit, kun mittari näytti jo 32 astetta :)



Golf-kentälle oli eksynyt myös pässi ;)

Kukkakaupoilla

Terassi ilman kukkia
Ja kukkien kanssa



Ja kukkien kanssa


Eilen samainen lämpötila helli meitä ja kävimme aamusta ensin mieheni kanssa ulkona kävelyllä ja iltapäivästä hyppäsimme poikien kanssa autoon ja ajelimme keskustaan Suomen pääkonsulin residenssiin, jossa vietettiin pääsiäisjumalanpalvelus. Juri-pappi oli saapunut taas Suomesta pitämään meille jumalanpalveluksen, jossa oli myös ehtoollinen. Oskari sai taas lukea tekstin tilaisuudessa ja sai lopulta myös neljännen ja viimeisen merkinnän riparipassiinsa. Oskarin ripari alkaa lähes heti kun tulemme kesällä Suomeen, joten silloin näitä merkintöjä ei enää ehdi kerätä :)




Pääkonsulin tervehdys

Ja Juri-pappi




Tänään on näköjään aurinkoisesta säästä välipäivä ja vettä satoi äsken kun saavista kaatamalla. Viime viikolla meillä oli kotona vielä lämmitykset päällä ja nyt on ilmastoinnit puhaltamassa, sillä kosteusprosentti nousee täällä heti hurjaksi, kun ulkona on kuuma ja etenkin jos vähänkin vaan sataa.

Tällä viikolla kiertelen Karoliinan tsekkiläisen ystävän kanssa vielä vähän Shanghaita ja perjantaina on vuoden odotetuin päivä koulussa kun vietetään taas International Daytä. Tänä vuonna meillä on teemana Suomi 100 ja tarjolla tietysti hapankorppua, mustikkapiirakkaa ja mustikkamehua :) Nyt täytyykin lähteä vielä IKEAan ostamaan mustikkamehua lisää, sillä perjantaiksi on luvattu taas upea ilma :)

Sanna

2 kommenttia:

  1. Ihana terassi ja kukat! Annoin kukat jo pois, kun eräs ei niistä kuitenkaan huolehdi😊 Hyvää kesän jatkoa sinulle ja pidetään yhteyttä❤️🇫🇮

    VastaaPoista
  2. Kiitos samoin Sari, ihania kesäpäiviä Suomeen <3 Pidetään yhteyttä!!

    VastaaPoista