maanantai 4. syyskuuta 2017

Kotona taas

Uusi vuosi alkamassa <3

Meitä odotti kotona sininen taivas ja todella lämmin sää


Moikka,

Arki on taas alkanut. Palasin lasten kanssa kotiin viikko sitten lauantaina ja koulu alkoi heti maanantaina. Aikaerosta toipumiseen menikin taas lähes koko viime viikko, eli menimme joka ilta aikaisin nukkumaan ja heräiltiin miten sattuu keskellä yötä. Nyt viikonloppuna koko perhe nukkuikin todella hyvät yöunet, joten eiköhän jetlagit ole vihdoin nyt selätetty.

Viimeiset viikot menivät Suomessa aikalailla mökkiä maalatessa ja terassihommissa. Saimme lopulta kaikki suunnittelemamme kesän hommat tehtyä ja pääsimme hyvillä mielin palaamaan kotiin. Järjestimme Oskulle vielä kunnolliset rippijuhlat mökillä elokuussa, sillä Vierumäellä oli vain isovanhemmat, tädit ja kummit paikalla.




Kaikki valmiina


Osku <3 Kiitos kuvasta Otto Virtanen



Onnistuneiden juhlien jälkeen maistui juustot ja viini


Elokuun illat alkoivat Suomessa ihanasti pimentyä ja saimme nauttia myös kynttilän valosta ja pidimme omalla perheellä yllärirapujuhlat. Meidän mökkinaapurimme on ravustanut joka kesä rapuja ja kysellyt ottaisimmeko mekin niitä. Tänä kesänä hän sanoi, että pikkupojat ovat niin paljon auttaneet koko kesän häntä kalaverkkojen viemisessä ja selvittelyssä, että nyt hän kyllä tuo meille rapuja. Lopulta hänen vaimonsa oli myös keittänyt ravut meille valmiiksi, joten saimme todella mielettömän hyvän palvelun. Kiitos vielä J ja E!! Rapujen syömisessä kului viimeinen mökki-ilta ja oli aika lähteä kaupunkiin pakkailemaan matkalaukkuja.



Kaikki valmista


Cheers loistavalle lomalle Suomessa 


Illalla vielä paljuun


Ja nauttimaan ihanasta illasta


Viimeinen aamu mökillä tänä vuonna


Ehdimme ajella moottoripyörällä tänä kesänä noin 2000km. Viimeisimmän retken teimme ystäviemme luo Kaarinaan, sillä perheen pikkumiehen lippalakki jäi alkukesästä meidän mökille ja päätimme mieheni kanssa käydä viemässä sen takaisin ;) Saimme myös kummipoikamme mökille saunomaan ja yökyläilemään, aikamoinen kikatus kävi kun herrojen piti ruveta nukkumaan :)







Valtteri yökylässä



Täällä perillä meitä odottikin sitten aikamoinen helle. Shanghaissa oli ollut kuumin kesä 150 vuoteen, joten olimme jälleen tyytyväisiä päätökseen viettää ihan koko kesä Suomessa. Viime viikon alkukin oli vielä todella kuumaa ja alkuviikosta mittari taisi lähennellä 40 astetta. Olen lapsille toitottanut, että muistavat juoda paljon vettä koulussa, sillä lämpötilat on niin eri luokkaa kun kesälomalla Suomessa. Olemmekin sitten nautiskelleet poolilla heti koulun jälkeen pikkupoikien kanssa ja olen myös itse viettänyt pari päivää poolilla kun lapset on olleet koulussa :)




Uintia koulun jälkeen


Ja viikonlopun pellehypyt



Koska olimme pitkään Suomessa, kaapit ja jääkaapit ammottivat tietysti kotona tyhjyyttään. Kotiin palattuamme otin sunnuntaina Samun mukaan ja läksimme paikalliseen markettiin Carrefouriin. Kaupassa oli aika lämmin ja hajut kertakaikkiaan vyöryivät päälle. Samun alkoi tehdä ruokapuolella niin pahaa, että herra oksensi kauppaan. Kauppareissu piti jättää kesken ja kävin viikolla sitten yksikseni uudelleen kaupassa. Kun täällä on kuuma, nuo hajut kertakaikkiaan välillä tekee niin pahaa. Tänäänkin kun pyöräilin koululle aikamoisessa helteessä, paikoitellen sain pitää nenästä kiinni, sen verran pahalle haisi...




Carressa lopulta yksin





Ja kukkamarkkinoilla ostamassa kukkia sisälle ja ulos


Teetin keväällä pihakalusteiden pehmusteisiin uudet päälliset ja ne onnistui todella hyvin



Mutta arki siis taas rullaa. Karoliina aloitti nyt viimeisen vuoden koulussa, eli neiti kirjoittaa ylioppilaaksi keväällä, Osku on grade 9 ja pikkupojat aloittivat kolmosluokan. Tänään alkaa taas Stoke Cityn futistreenit ja Juho hyppää nyt astetta ylemmäs, eli U10-joukkueeseen. Heillä on jo kolmet treenit viikossa.

Ensi lauantaina alkaakin taas myös Suomi-koulu, joten meidän neljäs ja mieheni jo viides (apua) vuosi on lähtenyt oikein hienosti käyntiin <3

Sanna

2 kommenttia:

  1. Ihanaa alkanutta kouluvuotta! Me ollaan jo asetuttu kotimaahan ja sulahdettu suomalaiseen koulusysteemiin. Mutta ikävä tulee Kiinaan, kun luen blogiasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin <3 Ja ensi kesänä yritetään järkätä ne treffit niin että oikeasti myös nähdään :)

      Poista